TULEVAT TAPAHTUMAT
Alla olevat tapahtumat ja koulutukset on tarkoitettu Pohjanmaan Leojen jäsenille sekä leonberginkoirille, ellei koulutuksen kohdalla tarkemmissa tiedoissa muuta sanota!! Jos jollain on lisää ehdotuksia, ajatuksia, toiveita jne. niin ilmoitelkaa ideoistanne rohkeasti!! :)
Jos jollain on kivoja uimapaikkoja kesälle tai muita mukavia maastoja, jotka odottavat innolla Pohjanmaan Leoja kylään, niin meitä voi aina kutsua treffeille. :)
JOULUKUU 2011
16.12.2011, perjantai
Jouluinen kaupunkikävely Seinäjoen kaupungilla klo 18.30. Laitetaan itselle ja koirille kivasti joulumieltä päälle, jotta saadaan aikaan näyttävä joulukulkue! :)
Lähdetään liikkeelle Halpa Hallin parkkipaikalta ja kävellään sellainen matka, kun mukana olijoiden mielestä on sopiva. Katsotaan sitä siis paikalle tulevien mukaan. Voidaan käydä myös rautatieasemalla kuuntelemassa kuulutuksia, ihmettelemässä junia (jos sattuu olemaan asemalla), ajamassa hissillä ja tutustumassa asemaan sisältäkin. Jos halukkuutta ja tarvetta löytyy, voidaan tehdä myös ohitusharjoituksia porukalla kaupungilla.
Muistakaa ottaa mukaan kakkapusseja, jotta emme jätä jälkeemme muuta kuin hyvää mieltä!! Namipaloja on myös hyvä ottaa taskuun, jos vaikka tarvitsee ohitustilanteissa apua ja vettä tietysti kannattaa varata autoon, jotta saa lenkin jälkeen tarjota juotavaa!
Tervetuloa mukaan kaikki uudet ja vanhat tuttavuudet!
Treffien vastuuhenkilö: Niina
10.12.2011, lauantai
Pikkujoulut nyyttikestimeiningillä klo 13.00 alkaen Seuralassa.
Tervetuloa mukaan kaikki uudet ja vanhat tuttavuudet!
Treffien vastuuhenkilöt: Heli ja Päivi A.
MARRASKUU 2011
9.11.2011, keskiviikko
Kaupunkikävely Seinäjoen kaupungilla klo 19.00.
Lähdetään liikkeelle Halpa Hallin parkkipaikalta ja kävellään sellainen matka, kun mukana olijoiden mielestä on sopiva. Katsotaan sitä siis paikalle tulevien mukaan. Voidaan käydä myös rautatieasemalla kuuntelemassa kuulutuksia, ihmettelemässä junia (jos sattuu olemaan asemalla), ajamassa hissillä ja tutustumassa asemaan sisältäkin. Jos halukkuutta ja tarvetta löytyy, voidaan tehdä myös ohitusharjoituksia porukalla kaupungilla.
Muistakaa ottaa mukaan kakkapusseja, jotta emme jätä jälkeemme muuta kuin hyvää mieltä!! Namipaloja on myös hyvä ottaa taskuun, jos vaikka tarvitsee ohitustilanteissa apua ja vettä tietysti kannattaa varata autoon, jotta saa lenkin jälkeen tarjota juotavaa!
Tervetuloa mukaan kaikki uudet ja vanhat tuttavuudet!
Treffien vastuuhenkilö: Kirsi
LOKAKUU 2011
17.10.2011, maanantai
Näyttelytreenit yhdessä etelä-Pohjanmaan Bernien kanssa klo 18.30 alkaen Nurmon koulun pihassa/kentällä. Treenit vetää Jenni Klockars.
Ota mukaan näyttelyhihna tai tavallinen panta ja talutin (ei flexiä tai valjaita). Lisäksi paljon namipaloja treeneihin ja kakkapusseja vahingonvaralle.
Tervetuloa mukaan kaikki uudet ja vanhat tuttavuudet!
8.10.2011, lauantai
Mökkitreffit Soinissa Katjan ja Tanjan mökillä klo 12 alkaen. Mukaan omat eväät, eli makkaranpaistomahdollisuus löytyy sekä mikro yms. tykötarpeet käytössä. Emäntäväki tarjoaa kaffet. :)
Ajo-ohje:
Seinäjoelta lähdetään Kuortaneelle päin, ohi Mäyryn ja ohi Lehtimäen kunnes ollaan Soinissa ja liikenneympyrässä. Liikenneympyrästä käännytään vasemmalle Alajärven suuntaan n. 0,5 km ja kääntyy oikealle Möksyntie. Tätä tietä n. 6 km ja kun järvi näkyy oikealla puolella, siitä vähän matkaa ja kääntyy viitta oikealle Koivu-Niemi.
Osoite on Möksyntie 609, 63800 Soini. Ajoaika Seinäjoelta noin tunnin verran.
Tervetuloa mukaan kaikki uudet ja vanhat tuttavuudet!
Treffien vastuuhenkilö: Tanja J. ja Katja
SYYSKUU 2011
19.9.2011, maanantai
Kaupunkikävely Seinäjoen kaupungilla klo 18.30.
Lähdetään liikkeelle Halpa Hallin parkkipaikalta ja kävellään sellainen matka, kun mukana olijoiden mielestä on sopiva. Katsotaan sitä siis paikalle tulevien mukaan. Voidaan käydä myös rautatieasemalla kuuntelemassa kuulutuksia, ihmettelemässä junia (jos sattuu olemaan asemalla), ajamassa hissillä ja tutustumassa asemaan sisältäkin. Jos halukkuutta ja tarvetta löytyy, voidaan tehdä myös ohitusharjoituksia porukalla kaupungilla.
Muistakaa ottaa mukaan kakkapusseja, jotta emme jätä jälkeemme muuta kuin hyvää mieltä!! Namipaloja on myös hyvä ottaa taskuun, jos vaikka tarvitsee ohitustilanteissa apua ja vettä tietysti kannattaa varata autoon, jotta saa lenkin jälkeen tarjota juotavaa!
Tervetuloa mukaan kaikki uudet ja vanhat tuttavuudet!
Treffien vastuuhenkilö: Yvonne
ELOKUU 2011
31.8.2011, keskiviikko
Näyttelytreenit
Seinäjoki-Areenan parkkipaikalla klo 18.30.
Pohjanmaan Leot on kutsuttu Etelä-Pohjanmaan Bernien kanssa yhteisiin näyttelytreeneihin, joten kaikki innolla mukaan. Mukaan tarvitset näyttelyhihnan tai tavallisen pannan ja taluttimen (ei flexiä tai valjaita) ja makupaloja koiralle sekä tietysti paljon iloista mieltä!
Tervetuloa!!
29.8.2011, maanantai
Agility-treenit Peräseinäjoella Kalajärven kentällä klo 18.00.
Elina Samppala tulee perehdyttämään meitä agilityn saloihin. Aloitetaan lajin alkeista ja edetään kurssilaisten mukaan. Otetaan hyppyjä yms. aina joka koiran oman kyvyn mukaan, joten pennut ja vanhemmatkin koirat voivat hyvin osallistua. Mukaan voit tulla, vaikket olisikaan ollut aiemmilla kerroilla.
Koirat täytyy lämmitellä noin 15-30 minuuttia ennen harjoitusten alkamista, joten tulethan paikalle ajoissa!!
Mukaasi tarvitset herkkuja ja/tai mieluisan lelun koirallesi palkaksi, tavallisen kaulapannan ja talutushihnan (ei siis kuristavaa pantaa ja flexiä), vettä, kakkapusseja ja paljon iloista mieltä! :)
Ajo-ohje: Seinäjoelta tullaan Peräseinäjoelle liikenneympyrään, josta käännytään Alavudelle päin. Ajetaan tätä tietä n. 3km. Samalta kohtaa, kun käännyttäisiin oikealle Kalajärven leirintäalueelle, käännytään vasemmalle. Siinä on pieni parkkipaikka, jonka vieressä on hiekkakenttä. Parkkipaikalta lähtee myös luontoreitti metsään Kalajärven laavua kohti, siellä on hyvä käydä lämmittelemässä koiria ennen agilitytreenejä!
22.8.2011, maanantai

21.8.2011, sunnuntai
Mökkitreffit
Helin mökillä.
Lisätietoa myöhemmin joko tänne tai sähköpostitse!!
15.8.2011, maanantai
Agility-treenit Peräseinäjoella Kalajärven kentällä klo 18.00.
Elina Samppala tulee perehdyttämään meitä agilityn saloihin. Aloitetaan lajin alkeista ja edetään kurssilaisten mukaan. Otetaan hyppyjä yms. aina joka koiran oman kyvyn mukaan, joten pennut ja vanhemmatkin koirat voivat hyvin osallistua. Mukaan voit tulla, vaikket olisikaan ollut aiemmilla kerroilla.
Koirat täytyy lämmitellä noin 15-30 minuuttia ennen harjoitusten alkamista, joten tulethan paikalle ajoissa!!
Mukaasi tarvitset herkkuja ja/tai mieluisan lelun koirallesi palkaksi, tavallisen kaulapannan ja talutushihnan (ei siis kuristavaa pantaa ja flexiä), vettä, kakkapusseja ja paljon iloista mieltä! :)
Ajo-ohje: Seinäjoelta tullaan Peräseinäjoelle liikenneympyrään, josta käännytään Alavudelle päin. Ajetaan tätä tietä n. 3km. Samalta kohtaa, kun käännyttäisiin oikealle Kalajärven leirintäalueelle, käännytään vasemmalle. Siinä on pieni parkkipaikka, jonka vieressä on hiekkakenttä. Parkkipaikalta lähtee myös luontoreitti metsään Kalajärven laavua kohti, siellä on hyvä käydä lämmittelemässä koiria ennen agilitytreenejä!
8.8.2011, maanantai

7.8.2011, sunnuntai
Laavutreffit Isokyrössä klo 13.00.
Lisätietoja ja ajo-ohjeet tulee myöhemmin!
Tervetuloa kaikki innolla mukaan!!
1.8.2011, maanantai
Agility-treenit Peräseinäjoella Kalajärven kentällä klo 18.00.
Elina Samppala tulee perehdyttämään meitä agilityn saloihin. Aloitetaan lajin alkeista ja edetään kurssilaisten mukaan. Otetaan hyppyjä yms. aina joka koiran oman kyvyn mukaan, joten pennut ja vanhemmatkin koirat voivat hyvin osallistua. Mukaan voit tulla, vaikket olisikaan ollut aiemmilla kerroilla.
Koirat täytyy lämmitellä noin 15-30 minuuttia ennen harjoitusten alkamista, joten tulethan paikalle ajoissa!!
Mukaasi tarvitset herkkuja ja/tai mieluisan lelun koirallesi palkaksi, tavallisen kaulapannan ja talutushihnan (ei siis kuristavaa pantaa ja flexiä), vettä, kakkapusseja ja paljon iloista mieltä! :)
Ajo-ohje: Seinäjoelta tullaan Peräseinäjoelle liikenneympyrään, josta käännytään Alavudelle päin. Ajetaan tätä tietä n. 3km. Samalta kohtaa, kun käännyttäisiin oikealle Kalajärven leirintäalueelle, käännytään vasemmalle. Siinä on pieni parkkipaikka, jonka vieressä on hiekkakenttä. Parkkipaikalta lähtee myös luontoreitti metsään Kalajärven laavua kohti, siellä on hyvä käydä lämmittelemässä koiria ennen agilitytreenejä!
HEINÄKUU 2011
18.7.2011, maanantai
Vesipelastuskurssi. Kurssi pidetään Kauhajoen
Koiraharrastajien montulla Kauhajoella, päivämääriksi on sovittu
maanantait 27.6., 4.7., 11.7. ja 18.7. klo 18.30. Kurssille otetaan 5-7 leoa ja
kurssin hinta on 40€ ja Kauhajoen Koiraharrastajien jäsenet 20€. Kurssin pitää
Merja Utriainen ja Markku Rinta-Halkola.
Kurssi on tarkoitettu aloittelijoille, mitään ei tarvitse etukäteen osata.
Kurssilla edetään sitten koirakoiden taitojen mukaan. Kurssin tarkoituksena on
päästä tutustumaan lajiin, aiempina vuosina pari kertaa on ollut vain
pintaraapaisu, joten nyt oli porukan toivomus saada lisää tätä lajia.
Sitovat ilmoittautumiset 19.6. mennessä Tuulialle: tuulia_n@hotmail.com
11.7.2011, maanantai

4.7.2011, maanantai

KESÄKUU 2011
27.6.2011, maanantai

13.6.2011,
maanantai
(Huom! Paikka)
Viimeinen kerta arkitottelevaisuuskoulutusta Törnävän pallokentällä klo 19.00. Harjoitukset pitää Tuulia Niemi.
Harjoituksia on yhteensä viisi kertaa ja niitä vetää vuorotellen Pohjanmaan Leojen jäseniä. Harjoitukset sopii niin pennuille, aikuisille, kuin veteraaneillekin, eli koulutus on mukavaa ja touhuillaan jokaisen oman tason mukaan. Tulkaapa kaikki siis innolla paikalle ja muistakaa, että koiran taitotasolla ei ole mitään väliä!!
Ottakaa mukaan mieluiten tavallinen panta ja talutin (ei flexiä tai valjaita), paljon namipaloja herkuksi, mahdollisesti joku koiralle mieluinen lelu koulutuksen avuksi ja tietysti runsaasti iloista mieltä!! Ottakaa tietysti myös kakkapusseja, jos sattuu tulemaan hätä kesken kaiken.
Tervetuloa kaikki innolla mukaan!!
4.6.2011,
lauantai
(Huom! Paikka)
Arkitottelevaisuuskoulutusta Törnävän pallokentällä klo 19.00. Harjoitukset pitää Jenni Klockars.
Harjoituksia on yhteensä viisi kertaa ja niitä vetää vuorotellen Pohjanmaan Leojen jäseniä. Harjoitukset sopii niin pennuille, aikuisille, kuin veteraaneillekin, eli koulutus on mukavaa ja touhuillaan jokaisen oman tason mukaan. Tulkaapa kaikki siis innolla paikalle ja muistakaa, että koiran taitotasolla ei ole mitään väliä!!
Ottakaa mukaan mieluiten tavallinen panta ja talutin (ei flexiä tai valjaita), paljon namipaloja herkuksi, mahdollisesti joku koiralle mieluinen lelu koulutuksen avuksi ja tietysti runsaasti iloista mieltä!! Ottakaa tietysti myös kakkapusseja, jos sattuu tulemaan hätä kesken kaiken.
Tervetuloa kaikki innolla mukaan!!
TOUKOKUU 2011
Toukokuulle järjestetään Vilanderin Erkin luento, mutta päivämäärä vahvistetaan myöhemmin.
23.5.2011,
maanantai
(Huom! Kellonaika.)
Pohjanmaan Leojen kaupunkikävely Seinäjoen kaupungilla klo 19.00.
Lähdetään liikkeelle Halpa Hallin parkkipaikalta ja kävellään sellainen matka, kun mukana olijoiden mielestä on sopiva. Katsotaan sitä siis paikalle tulevien mukaan. Voidaan käydä myös rautatieasemalla kuuntelemassa kuulutuksia, ihmettelemässä junia (jos sattuu olemaan asemalla), ajamassa hissillä ja tutustumassa asemaan sisältäkin. Jos halukkuutta ja tarvetta löytyy, voidaan tehdä myös ohitusharjoituksia porukalla kaupungilla.
Muistakaa ottaa mukaan kakkapusseja, jotta emme jätä jälkeemme muuta kuin hyvää mieltä!! Namipaloja on myös hyvä ottaa taskuun, jos vaikka tarvitsee ohitustilanteissa apua ja vettä tietysti kannattaa varata autoon, jotta saa lenkin jälkeen tarjota juotavaa!
Tervetuloa mukaan kaikki uudet ja vanhat tuttavuudet!
Lisätietoja saat myös tarvittaessa Yvonnelta sähköpostitse yvonne.vainionpaa@netikka.fi tai soittamalla numeroon 040-7082 508.
22.5.2011, sunnuntai
Laavutreffien merkeissä treffataan Nurmon Uitonloukon laavulla ja treffit alkaa klo 13.
Ottakaa mukaan omat eväät, eli paistellaan makkaraa yms. ja nautitaan kivasta seurasta! :)
Maasto on mäkistä ja kallioista, joten rattailla tms. ei pysty kulkemaan, mutta lapset ja pennut varmasti jaksavat tuon matkan taivaltaa. Tien vierestä laavulle siis matkaa n. puoli kilometriä. Tavataan siinä tien vieressä ja mennään siitä sitten porukalla laavulle.
Ajo-ohje:
Seinäjoelta Lapualle mennessä n. 2-3 km Atrian jälkeen oikealle kääntyy Uitonloukko. Samasta kohdasta kääntyy vasemmalle Hippi. Käänny siis Uitonloukolle päin ja aja n. kilometrin verran, jolloin tulee neljän tien risteys (tavallinen tasoristeys, x-risteys tai mikä lie onkaan nimeltään :D ). Tästä käänny vasemmalle. Seuraavasta mahdollisesta heti oikealle. Sitten ajele tien lähes loppuun saakka. Älä mene turhaan ihan kääntöpaikalle asti, mutta voit toki käydä siellä kääntämässä auton valmiiksi. Jätetään autot siis siihen tien viereen ja lähdetään siitä matkaan kävellen. Siinä, mihin autot jätetään, on pieni halkokasa pressun alla tien vasemmalla puolella.
Jos et löydä perille, soita Yvonnelle p.040-7082508.
TERVETULOA KAIKKI MUKAAN!
19.5.2011, torstai
Arkitottelevaisuuskoulutusta Seinäjoki Areenan parkkipaikalla klo 19.00. Harjoitukset pitää Niina Mäenpää.
Harjoituksia on yhteensä viisi kertaa ja niitä vetää vuorotellen Pohjanmaan Leojen jäseniä. Harjoitukset sopii niin pennuille, aikuisille, kuin veteraaneillekin, eli koulutus on mukavaa ja touhuillaan jokaisen oman tason mukaan. Tulkaapa kaikki siis innolla paikalle ja muistakaa, että koiran taitotasolla ei ole mitään väliä!!
Ottakaa mukaan mieluiten tavallinen panta ja talutin (ei flexiä tai valjaita), paljon namipaloja herkuksi, mahdollisesti joku koiralle mieluinen lelu koulutuksen avuksi ja tietysti runsaasti iloista mieltä!! Ottakaa tietysti myös kakkapusseja, jos sattuu tulemaan hätä kesken kaiken.
Tervetuloa kaikki innolla mukaan!!
12.5.2011,
torstai
(Huom! Kellonaika.)
Pohjanmaan Leojen kaupunkikävely Seinäjoen kaupungilla klo 19.00.
Lähdetään liikkeelle Halpa Hallin parkkipaikalta ja kävellään sellainen matka, kun mukana olijoiden mielestä on sopiva. Katsotaan sitä siis paikalle tulevien mukaan. Voidaan käydä myös rautatieasemalla kuuntelemassa kuulutuksia, ihmettelemässä junia (jos sattuu olemaan asemalla), ajamassa hissillä ja tutustumassa asemaan sisältäkin. Jos halukkuutta ja tarvetta löytyy, voidaan tehdä myös ohitusharjoituksia porukalla kaupungilla.
Muistakaa ottaa mukaan kakkapusseja, jotta emme jätä jälkeemme muuta kuin hyvää mieltä!! Namipaloja on myös hyvä ottaa taskuun, jos vaikka tarvitsee ohitustilanteissa apua ja vettä tietysti kannattaa varata autoon, jotta saa lenkin jälkeen tarjota juotavaa!
Tervetuloa mukaan kaikki uudet ja vanhat tuttavuudet!
Lisätietoja saat myös tarvittaessa Yvonnelta sähköpostitse yvonne.vainionpaa@netikka.fi tai soittamalla numeroon 040-7082 508.
HUHTIKUU 2011
26.4.2011,
tiistai

20.4.2011, keskiviikko
Arkitottelevaisuuskoulutusta Seinäjoki Areenan parkkipaikalla klo 19.00. Harjoitukset pitää Päivi Aukia.
Harjoituksia on yhteensä viisi kertaa ja niitä vetää vuorotellen Pohjanmaan Leojen jäseniä. Harjoitukset sopii niin pennuille, aikuisille, kuin veteraaneillekin, eli koulutus on mukavaa ja touhuillaan jokaisen oman tason mukaan. Tulkaapa kaikki siis innolla paikalle ja muistakaa, että koiran taitotasolla ei ole mitään väliä!!
Ottakaa mukaan mieluiten tavallinen panta ja talutin (ei flexiä tai valjaita), paljon namipaloja herkuksi, mahdollisesti joku koiralle mieluinen lelu koulutuksen avuksi ja tietysti runsaasti iloista mieltä!! Ottakaa tietysti myös kakkapusseja, jos sattuu tulemaan hätä kesken kaiken.
Tervetuloa kaikki innolla mukaan!!
13.4.2011, keskiviikko
Pitkästä aikaa arkitottelevaisuuskoulutusta Seinäjoki Areenan parkkipaikalla klo 19.00. Harjoitukset pitää Yvonne Vainionpää.
Harjoituksia on yhteensä viisi kertaa ja niitä vetää vuorotellen Pohjanmaan Leojen jäseniä. Harjoitukset sopii niin pennuille, aikuisille, kuin veteraaneillekin, eli koulutus on mukavaa ja touhuillaan jokaisen oman tason mukaan. Tulkaapa kaikki siis innolla paikalle ja muistakaa, että koiran taitotasolla ei ole mitään väliä!!
Ottakaa mukaan mieluiten tavallinen panta ja talutin (ei flexiä tai valjaita), paljon namipaloja herkuksi, mahdollisesti joku koiralle mieluinen lelu koulutuksen avuksi ja tietysti runsaasti iloista mieltä!! Ottakaa tietysti myös kakkapusseja, jos sattuu tulemaan hätä kesken kaiken.
Tervetuloa kaikki innolla mukaan!!
11.4.2011,
maanantai
(Huom! Kellonaika.)
Pohjanmaan Leojen kaupunkikävely Seinäjoen
kaupungilla klo 19.00.
Pakkasraja -20 astetta!! Jos pakkanen on siinä rajoilla, niin jutellaan
vieraskirjassa onko lenkille lähtijöitä vaiko ei.
Lähdetään liikkeelle Halpa Hallin parkkipaikalta ja kävellään sellainen matka, kun mukana olijoiden mielestä on sopiva. Katsotaan sitä siis paikalle tulevien mukaan. Voidaan käydä myös rautatieasemalla kuuntelemassa kuulutuksia, ihmettelemässä junia (jos sattuu olemaan asemalla), ajamassa hissillä ja tutustumassa asemaan sisältäkin. Jos halukkuutta ja tarvetta löytyy, voidaan tehdä myös ohitusharjoituksia porukalla kaupungilla.
Muistakaa ottaa mukaan kakkapusseja, jotta emme jätä jälkeemme muuta kuin hyvää mieltä!! Namipaloja on myös hyvä ottaa taskuun, jos vaikka tarvitsee ohitustilanteissa apua ja vettä tietysti kannattaa varata autoon, jotta saa lenkin jälkeen tarjota juotavaa!
Tervetuloa mukaan kaikki uudet ja vanhat tuttavuudet!
Lisätietoja saat myös tarvittaessa Yvonnelta sähköpostitse yvonne.vainionpaa@netikka.fi tai soittamalla numeroon 040-7082 508.
6.4.2011, keskiviikko
Näyttelytreenit Seinäjoki Areenan pihassa klo 19.00.
Mukaan tarvitset paljon iloista mieltä, riittävästi makupaloja, näyttelytalutin tai vaihtoehtoisesti tavallinen hihna ja panta (mielellään ei flexiä ja valjaita). Ota mukaan myös kakkapusseja, mikäli hätä sattuu yllättämään. Treenien jälkeen on taas koiruuksilla mahdollisuus painia Areenan pihassa. :)
Tässäpä hyvä mahdollisuus harjoitella seuraavana viikonloppuna olevaa Vaasan näyttelyä tai jotain muita tulevia koitoksia varten. Harjoituksiin olet lämpimästi tervetullut, vaikket koskaan suunnittelisi näyttelyihin tai mätsäreihin meneväsikään -kaikki yhteinen tekeminen koiran kanssa on aina hyväksi sekä koiralle että ohjaajalle!!
Lämpimästi tervetuloa mukaan!!
Lisätietoja saat myös tarvittaessa Yvonnelta sähköpostitse yvonne.vainionpaa@netikka.fi tai soittamalla numeroon 040-7082 508.
3.4.2011, sunnuntai
Pohjanmaan Leojen järjestämä match show Nurmo-Seinäjoki akselilla alkaen klo 12.00. Ilmoittautuminen alkaa klo 11.00.
Luokat:
Lapsi & koira (lapsi alle 10 v.)
Pennut alle 9 kk
Pienet aikuiset (säkä alle 45 cm)
Isot aikuiset
Jättirodut
Veteraanit yli 8 v.
Tarkempi paikka ja tuomaritiedot ilmoitetaan myöhemmin!
Hyvät palkinnot!! Lisäksi arpajaiset!!
TERVETULOA!
MAALISKUU 2011
31.3.2011,
torstai
(Huom! Kellonaika.)
Pohjanmaan Leojen kaupunkikävely Seinäjoen
kaupungilla klo 19.00.
Pakkasraja -20 astetta!! Jos pakkanen on siinä rajoilla, niin jutellaan
vieraskirjassa onko lenkille lähtijöitä vaiko ei.
Lähdetään liikkeelle Halpa Hallin parkkipaikalta ja kävellään sellainen matka, kun mukana olijoiden mielestä on sopiva. Katsotaan sitä siis paikalle tulevien mukaan. Voidaan käydä myös rautatieasemalla kuuntelemassa kuulutuksia, ihmettelemässä junia (jos sattuu olemaan asemalla), ajamassa hissillä ja tutustumassa asemaan sisältäkin. Jos halukkuutta ja tarvetta löytyy, voidaan tehdä myös ohitusharjoituksia porukalla kaupungilla.
Muistakaa ottaa mukaan kakkapusseja, jotta emme jätä jälkeemme muuta kuin hyvää mieltä!! Namipaloja on myös hyvä ottaa taskuun, jos vaikka tarvitsee ohitustilanteissa apua ja vettä tietysti kannattaa varata autoon, jotta saa lenkin jälkeen tarjota juotavaa!
Tervetuloa mukaan kaikki uudet ja vanhat tuttavuudet!
Lisätietoja saat myös tarvittaessa Yvonnelta sähköpostitse yvonne.vainionpaa@netikka.fi tai soittamalla numeroon 040-7082 508.
26.3.2011
Hakutreenejä meille on lupautunut vetämään Hanna Hakulinen Kotkasta. Hanna on treenannut lajia kauan ja hänellä on pelastusvalmiita leonberginkoiria sekä yksi lagotto.
Treenit pidetään Simban kotona Vähäkyrössä, jossa on kivasti peltoa ja metsää harjoituksia varten. Harjoitukset alkaa klo 11.00 ja niihin kannattaa varata koko päivä. Jokainen harjoituksiin osallistuva koira saa treenata erikseen, jotta jokaisella on treenirauha!
Ota mukaan makuualusta, jotta et joudu kyykkimään piilossa märässä metsässä. Pukeudu myös sään mukaan lämpimästi ja mielellään myös vettä kestäviin vaatteisiin. Vaihtovaatetta kannattaa ottaa myös mukaan mikäli päällä olevat kastuu! Koirille mukaan paljon herkkuja ja jos on valjaat, niin nyt niitä voi hyvin käyttää. Jos et halua päästää harjoituksessa koiraa irti, niin Hannalla on pitkiä liinoja, joissa koira voi hyvin myös treenata. :)
Ajo-ohjeet:
Seinäjoelta päin tullessa kohti Tervajokea kylmäasema Seon
kohdalta käännytään oikealle Hiiripelto-kyltin kohdasta ja joen
ylityksen jälkeen käännytään T-risteyksestä vasemmalle. Sitä tietä muutama
kilometri, niin alkaa 60:n nopeusrajoitusalue ja oikealle kyltti Kalsilantie.
Jatkatte sitä tietä kilometrin ja kaarratte oikealle pihaan ja sitten olette
perillä!
Tarkka osoite Kalsilantie 109.
20.3.2011, sunnuntai
Laavutreffit Paukanevan pitkospuilla/laavulla Nurmon Kiikussa klo 13.00.
Jos sinulla on pieni pentu, vanhempi veteraani, lapsia tms, niin tiedoksi, että laavu sijaitsee vain noin 300 metrin päässä parkkipaikalta, jonne autot jätetään, joten kaikki varmasti selviävät laavulle. Tavataan siinä parkkipaikalla, johon jätetään autot, ja siirrytään siitä sitten yhdessä laavulle.
Ottakaa omat makkarat ja juomat yms. mukaan niin laitetaan laavulle nuotio!
Ajo-ohjeet:
Vaasasta/Seinäjoelta päin tultaessa käänny Vaasantieltä Kiikuntielle. Aja suoraan niin kauan kunnes tulee oikealle kyltti Paukanevan pitkospuureitti. Aja tietä vähän matkaa ja pysähdy parkkipaikalle odottelemaan muuta leoväkeä.
Nurmosta päin tultaessa Kiikuntielle kirkon risteyksestä ja jatka suoraan kunnes vasemmalle tulee kyltti Paukanevan pitkospuureitti. Käänny sinne ja jatka matkaa parkkipaikalle saakka. Odota siinä muuta leoväkeä.
Jos et löydä perille, soita Yvonnelle p.040-7082508.
LÄMPIMÄSTI TERVETULOA MUKAAN KAIKKI UUDET JA VANHAT TUTTAVUUDET!!
16.3.2011,
keskiviikko
(Huom! Kellonaika.)
Pohjanmaan Leojen kaupunkikävely Seinäjoen
kaupungilla klo 19.00.
Pakkasraja -20 astetta!! Jos pakkanen on siinä rajoilla, niin jutellaan
vieraskirjassa onko lenkille lähtijöitä vaiko ei.
Lähdetään liikkeelle Halpa Hallin parkkipaikalta ja kävellään sellainen matka, kun mukana olijoiden mielestä on sopiva. Katsotaan sitä siis paikalle tulevien mukaan. Voidaan käydä myös rautatieasemalla kuuntelemassa kuulutuksia, ihmettelemässä junia (jos sattuu olemaan asemalla), ajamassa hissillä ja tutustumassa asemaan sisältäkin. Jos halukkuutta ja tarvetta löytyy, voidaan tehdä myös ohitusharjoituksia porukalla kaupungilla.
Muistakaa ottaa mukaan kakkapusseja, jotta emme jätä jälkeemme muuta kuin hyvää mieltä!! Namipaloja on myös hyvä ottaa taskuun, jos vaikka tarvitsee ohitustilanteissa apua ja vettä tietysti kannattaa varata autoon, jotta saa lenkin jälkeen tarjota juotavaa!
Tervetuloa mukaan kaikki uudet ja vanhat tuttavuudet!
Lisätietoja saat myös tarvittaessa Yvonnelta sähköpostitse yvonne.vainionpaa@netikka.fi tai soittamalla numeroon 040-7082 508.
13.3.2011, sunnuntai
Pohjanmaan Leojen järjestämän match shown järjestelytalkoot Yvonnen luona klo 12.00.
2.3.2011,
keskiviikko
(Huom! Kellonaika.)
Pohjanmaan Leojen kaupunkikävely Seinäjoen
kaupungilla klo 19.00.
Pakkasraja -20 astetta!! Jos pakkanen on siinä rajoilla, niin jutellaan
vieraskirjassa onko lenkille lähtijöitä vaiko ei.
Lähdetään liikkeelle Halpa Hallin parkkipaikalta ja kävellään sellainen matka, kun mukana olijoiden mielestä on sopiva. Katsotaan sitä siis paikalle tulevien mukaan. Voidaan käydä myös rautatieasemalla kuuntelemassa kuulutuksia, ihmettelemässä junia (jos sattuu olemaan asemalla), ajamassa hissillä ja tutustumassa asemaan sisältäkin. Jos halukkuutta ja tarvetta löytyy, voidaan tehdä myös ohitusharjoituksia porukalla kaupungilla.
Muistakaa ottaa mukaan kakkapusseja, jotta emme jätä jälkeemme muuta kuin hyvää mieltä!! Namipaloja on myös hyvä ottaa taskuun, jos vaikka tarvitsee ohitustilanteissa apua ja vettä tietysti kannattaa varata autoon, jotta saa lenkin jälkeen tarjota juotavaa!
Tervetuloa mukaan kaikki uudet ja vanhat tuttavuudet!
Lisätietoja saat myös tarvittaessa Yvonnelta sähköpostitse yvonne.vainionpaa@netikka.fi tai soittamalla numeroon 040-7082 508.
HELMIKUU 2011
18.2.2011, perjantai
Pohjanmaan Leojen ihmisväen ruokailu ja tulevan toiminnan suunnittelupalaveri Seinäjoella Ravintola Almassa klo 19.00.
Kokoonnutaan porukalla taas suunnittelemaan Pohjanmaan Leojen tulevaa toimintaa ja päättämään mitä, missä ja milloin puuhastelemme. Tulkaa siis isolla joukolla mukaan, jotta saadaan mahdollisimman monipuolinen ideaporukka ja sitä kautta myös kattavaa ja mukavaa toimintaa meille!!
Jokainen maksaa ruokailunsa itse. Ilmoittakaa tulostanne perjantaihin 11.2. mennessä Yvonnelle mailitse tai sähköpostitse, jotta saamme tarkan väkimäärän ilmoitettua ravintola Almalle etukäteen!
Lisätietoja tarvittaessa yvonne.vainionpaa@netikka.fi tai 040-7082 508.
14.2.2011, maanantai
Pohjanmaan Leojen ystävänpäiväkävely Seinäjoen kaupungilla klo 18.30.
Lähdetään liikkeelle Halpa Hallin parkkipaikalta ja kävellään sellainen matka, kun mukana olijoiden mielestä on sopiva. Katsotaan sitä siis paikalle tulevien mukaan. Voidaan käydä myös rautatieasemalla kuuntelemassa kuulutuksia, ihmettelemässä junia (jos sattuu olemaan asemalla), ajamassa hissillä ja tutustumassa asemaan sisältäkin. Jos halukkuutta ja tarvetta löytyy, voidaan tehdä myös ohitusharjoituksia porukalla kaupungilla.
Muistakaa ottaa mukaan kakkapusseja, jotta emme jätä jälkeemme muuta kuin hyvää mieltä!! Namipaloja on myös hyvä ottaa taskuun, jos vaikka tarvitsee ohitustilanteissa apua ja vettä tietysti kannattaa varata autoon, jotta saa lenkin jälkeen tarjota juotavaa!
Tervetuloa mukaan kaikki uudet ja vanhat tuttavuudet!
Lisätietoja saat myös tarvittaessa Yvonnelta sähköpostitse yvonne.vainionpaa@netikka.fi tai soittamalla numeroon 040-7082 508.
3.2.2011, torstai
Pohjanmaan Leojen kaupunkikävely Seinäjoen kaupungilla klo 18.30.

TAMMIKUU 2011
17.1.2011, maanantai

15.1.2011, lauantai
Pohjanmaan Leojen laavutreffit Paukanevan pitkospuilla/laavulla Nurmon Kiikussa klo 12.00.
Jos sinulla on pieni pentu, vanhempi veteraani, lapsia tms, niin tiedoksi, että laavu sijaitsee vain noin 300 metrin päässä parkkipaikalta, jonne autot jätetään, joten kaikki varmasti selviävät laavulle. Tavataan siinä parkkipaikalla, johon jätetään autot, ja siirrytään siitä sitten yhdessä laavulle.
Ottakaa omat makkarat ja juomat yms. mukaan niin laitetaan laavulle nuotio!
Ajo-ohjeet:
Vaasasta/Seinäjoelta päin tultaessa käänny Vaasantieltä Kiikuntielle. Aja suoraan niin kauan kunnes tulee oikealle kyltti Paukanevan pitkospuureitti. Aja tietä vähän matkaa ja pysähdy parkkipaikalle odottelemaan muuta leoväkeä.
Nurmosta päin tultaessa Kiikuntielle kirkon risteyksestä ja jatka suoraan kunnes vasemmalle tulee kyltti Paukanevan pitkospuureitti. Käänny sinne ja jatka matkaa parkkipaikalle saakka. Odota siinä muuta leoväkeä.
Jos et löydä perille, soita Yvonnelle p.040-7082508.
LÄMPIMÄSTI TERVETULOA MUKAAN KAIKKI UUDET JA VANHAT TUTTAVUUDET!!
6.1.2011, torstai