Venitan esittely 

Syntymäaika: 21.3.2003
Kennelnimi: Galevala Sorja Saila
Omistaja: Sirkka Virtanen, Laihia
Olitpa
sitten poissa minuutin tai koko päivän niin saat aina yhtä rahtiriemukkaan
vastaanoton. Hyvä, ettei syliin asti pidä päästä kun kotiin tulee :D. Aamuisin kun
päästämme Venitan pihalle niin koirasta ei näy kuin vilaus niin se on jo takapihalla
ja rapa/lumi vain pöllyää sen takana.
Lenkille
neiti on aina valmis. Jos lenkillä vastaan tuleva koira aukoo meille kuonoaan niin sanoo
Venita heti sanottavansa myös, mutta vain silloin jos toinen aloittaa. Mutta jos
vastaantuleva ei sano mitään ei Venitakaan puhu/piittaa mitään. Mutta jos koirat
saavat hetken nuuhkia toisiaan, aloittaa Venita pienen tutustumisen jälkeen armottoman
leikille kutsun. Ja silloin hihnat ovat jo valmiiksi solmussa.
Venitasta
on niin ihanaa leikkiä ja peuhata toisten koirien kanssa vaikkei niitä koira kamuja
hirveästi olekkaan. Harmi vain, että toiset väsähtävät ennen kuin Venita on
päässyt edes kunnolla alkuun. Ihanaa
on myös kepin ja pallon heittäminen. Niitä on kiva hakea ja juosta ne suussa ympäri
pihamaata. ja tietysti välillä ne pitää
heittääkkin.
Pientä
vahtimisviettiäkin löytyy varsinkin pimeällä ja ihan kaikille vieraille ei heilauteta
häntää tai mennä edes tervehtimään, tosin näin on käynyt vain yhdelle vieraalle
ihmiselle.
Itse
olen joskus miettinyt, että olisi pitänyt ruveta harrastamaan Venitan kanssa vaikka
agilityä, vesipelastusta tai jotain muuta koska rahkeet olisivat kyllä riittäneet! Ja
katsekontaktin saa aina ja vähän enemmänkin. Venitan kanssa saisi ottaa vaikka kisan ja
ennen kun huomaatkaan olet hävinnyt :D.